Aloitin restonomiopinnot vuonna 2019 viiden vuoden urheiluhierojayrittäjyyden jälkeen.

Olin opinnoista aidosti innoissani. En lähtenyt kouluun siksi, että jotain nyt piti opiskella tai koska en olisi keksinyt muutakaan tekemistä. Minulla oli jo ammatti ja olin ollut yrittäjänä. Halusin jotain uutta.

Ja aika nopeasti minulle alkoi muodostua käsitys siitä, mikä restonomi on.

Moniosaaja.

Tuo sana toistui opinnoissa paljon. Restonomi osaa vähän sitä, vähän tätä ja aika paljon kaikkea siltä väliltä. Liiketoimintaa, palveluita, johtamista, markkinointia, taloutta, asiakaskokemusta, projekteja ja mitä kaikkea siihen nyt kuuluikaan.

Minusta se kuulosti silloin hyvältä.

Nyt en ole enää ihan varma.

Mihin se T pystyviiva jäi?

Muistan yhden kurssin, jolla puhuttiin T-osaamisesta.

Ajatus taisi mennä suurin piirtein niin, että T-kirjaimen pystyviiva kuvaa syvää osaamista jostain tietystä asiasta ja vaakaviiva kaikkea muuta osaamista sen ympärillä.

Eli enää ei oikein riitä, että osaat yhden asian helvetin hyvin. Pitäisi ymmärtää myös kaikkea sen ympäriltä.

Sinänsä ihan järkeenkäypää.

Ongelma on vain se, että olen jälkikäteen miettinyt omaa tutkintoani ja sitä T-kirjainta.

Minulla oli kyllä vaakaviivaa.

Mutta missä helvetissä se pystyviiva oli?

Mikä oli se asia, jonka minä restonomina osasin erityisen hyvin?

En kysy tätä vittuiluna. En oikeasti tiedä.

Mitä restonomi tekee?

Tämä tuli valmistumisen jälkeen vastaan aika nopeasti.

Kun kerrot olevasi restonomi, yllättävän moni ei tiedä, mitä se tarkoittaa.

Usein ensimmäinen arvaus liittyy ravintoloihin.

”Ai siis joku ravintolapäällikkö?”

No, tavallaan. Tai voi olla. Mutta ei välttämättä.

Restonomi voi työskennellä ravintola-alalla, matkailussa, tapahtumissa, myynnissä, henkilöstöhallinnossa, markkinoinnissa, palveluiden kehittämisessä ja vaikka missä.

Vähän niin kuin kaikki samppanja on kuohuviiniä, mutta kaikki kuohuviini ei ole samppanjaa. Restonomi voi olla ravintola-alan ammattilainen, mutta restonomi ei tarkoita ravintola-alan ammattilaista.

Sitten kun tämän on selittänyt, ollaan oikeastaan takaisin lähtöpisteessä.

Mikä se restonomi sitten on?

Kysy minulta.

En tiedä, osaanko vieläkään vastata siihen kunnolla.

Ja juuri se on alkanut häiritä minua.

Jos käytät useita vuosia jonkin ammatillisesti suuntautuneen korkeakoulututkinnon suorittamiseen, kai pitäisi pystyä aika yksinkertaisesti selittämään, mitä erityistä osaamista siitä jäi käteen?

Minä myös myin tätä tarinaa muille

Tässä kohtaa minun on ihan turha esittää, että olisin nähnyt tämän kaiken jo opiskeluaikana.

En nähnyt.

Päinvastoin.

Olin tutorina niin pitkään kuin sitä pystyi tekemään. Puhuin uusille opiskelijoille tutkinnosta hyvänä juttuna. Olin itse innostunut opiskelusta ja taisin muutenkin olla aika hyvä restonomitutkinnon puolestapuhuja.

Enkä minä usko valehdelleeni kenellekään.

Mutta olen miettinyt jälkikäteen, yritinkö samalla vakuuttaa myös itseäni.

Kun olet käyttänyt vuosia tutkintoon, niin olisi aika epämiellyttävää alkaa kesken kaiken ajatella, että ei saatana, tulikohan tässä tehtyä vähän huono valinta.

Paljon mukavampi on ajatella, että minustahan tulee moniosaaja.

Sana on siitä kätevä, että se kuulostaa hyvältä.

Kukapa haluaisi olla yhden asian osaaja, kun voi olla monen?

Minä ainakin halusin.

Sitten sain paperit käteen

Valmistuin tavoiteajassa.

Opinnäytetyöstä tuli erinomainen arvosana.

Eli ei tässä nyt ainakaan siitä ollut kyse, että olisin neljä vuotta istunut takarivissä odottamassa, milloin pääsee kotiin.

Sitten valmistuin ja...

No.

Ei siinä oikeastaan tapahtunut mitään.

En tarkoita, että koulun olisi pitänyt järjestää minulle valmistumisen jälkeen työpaikka. Ei tietenkään. Eikä mikään tutkinto yksin takaa kenellekään töitä.

Työllistymiseen vaikuttaa ihan helvetin moni asia. Harjoittelut, verkostot, aikaisempi työkokemus, oma aktiivisuus, se mitä olet opiskeluaikana tehnyt ja varmasti myös ihan puhdas tuuri.

Minäkin olisin voinut tehdä monta asiaa toisin.

Mutta silti olen palannut monta kertaa samaan kysymykseen.

Mikä siinä tutkinnossa oli se varsinainen lisäarvo?

Minulle jäi noin 14 000 euroa opintolainaa, paljon hyviä kokemuksia ja aika paljon tietoa monesta eri asiasta. Ja sain sieltä myös yhden elämäni tärkeimmistä ystävistä. Yhden niistä ihmisistä, joiden kanssa aloitin opinnot vuonna 2019 ja joka seisoi tänä kesänä vieressäni bestmanina, kun menin naimisiin.

Eli ei sieltä nyt ihan tyhjin käsin lähdetty.

Mutta jos minun pitäisi osoittaa sormella sitä kohtaa, jossa voin sanoa, että tämän minä nyt osaan tämän tutkinnon ansiosta, vastaaminen muuttuu paljon vaikeammaksi.

Ja se tuntuu oudolta.

Ehkä moniosaaja ei olekaan pelkästään kehu

Olen miettinyt, että ehkä tässä on jotain vähän suurempaakin kuin minun henkilökohtainen pettymykseni omaan tutkintoon.

Me puhumme nykyään paljon siitä, kuinka työelämässä pitää osata monenlaista.

Pitää ymmärtää teknologiaa. Pitää osata viestiä. Pitää ymmärtää liiketoimintaa. Pitää osata toimia ihmisten kanssa. Pitää oppia jatkuvasti uutta.

Kaikki varmasti ihan totta.

Mutta samalla minusta tuntuu, että tässä on mahdollista mennä vähän harhaan.

Jos kaikki osaaminen on oman varsinaisen osaamisen vieressä, mikä on se varsinainen osaaminen?

Ehkä työelämässä ei lopulta ole kovin paljon arvoa sillä, että ihminen osaa ”vähän kaikkea”, jos kukaan ei oikein tiedä, mihin hänet pitäisi palkata.

Tämä on tietenkin myös vähän epäreilu tapa katsoa korkeakoulutusta. Kaiken opiskelun ei tarvitse muuttua suoraan euroiksi palkkapussissa. Koulutus voi opettaa ajattelemaan, kirjoittamaan, työskentelemään muiden kanssa ja ymmärtämään maailmaa paremmin.

Minäkin sain noita asioita.

Mutta kyseessä oli kuitenkin ammattikorkeakoulu.

Siinä sanassa on ihan kirjaimellisesti ammatti.

Kai silloin saa kysyä, mikä se ammatti oli?

Ja sitten kaverit lähtivät uudestaan kouluun

Yksi asia on tuntunut jälkikäteen vähän tragikoomiselta.

Moni niistä ihmisistä, joiden kanssa opiskelin ja joiden kanssa olimme silloin hyvinkin läheisiä, on sittemmin lähtenyt opiskelemaan uudelleen. Osa yliopistoon. Tavallaan opiskelemaan sitä ”oikeaa tutkintoa”.

Laitan tuon tarkoituksella lainausmerkkeihin, koska en oikeasti ajattele, että yliopistotutkinto olisi automaattisesti oikea tutkinto ja ammattikorkeakoulututkinto väärä.

Mutta kyllä ajatus on käynyt mielessä.

Jos koulutetaan joukko työelämän moniosaajia ja muutaman vuoden päästä useampi heistä lähtee hankkimaan uuden tutkinnon, niin mitä siitä pitäisi ajatella?

En tiedä.

Ei välttämättä yhtään mitään.

Minun kaveriporukkani ei ole mikään tieteellinen otos suomalaisista restonomeista. Joku on voinut löytää uuden kiinnostuksen kohteen, joku haluta vaihtaa alaa ja joku vain jatkaa opiskelua siksi, että haluaa oppia lisää.

Silti se on yksi niistä havainnoista, jotka ovat jääneet pyörimään päähän.

En minä niitä vuosia vaihtaisi poiskaan

Ja tässä koko asiassa tulee vastaan se ristiriita, jonka takia minun on vaikea vain todeta, että paska tutkinto ja sillä selvä.

Koska en minä oikeasti ajattele niinkään.

Sain koulusta ystäviä.

Sain kokemuksia.

Opin varmasti paljon enemmän kuin itse edes huomaan.

Ja kuten jo sanoin, yksi niistä opiskelukavereista seisoi tänä kesänä vieressäni bestmanina, kun menin naimisiin.

Jos olisin vuonna 2019 päättänyt, että jätänpä menemättä Savoniaan, koko ystävyyttä ei todennäköisesti olisi olemassa.

Minkä arvoinen se sitten on?

Aika paljon enemmän kuin 14 000 euroa.

Mutta ei sekään oikeastaan vastaa siihen kysymykseen, jota tässä yritän kysyä.

Koska hyvä elämä ja hyvä tutkinto eivät ole sama asia.

Voin olla valtavan kiitollinen siitä, mitä opiskeluvuosina tapahtui, ja samaan aikaan miettiä, oliko itse tutkinto ammatillisesti kovinkaan arvokas.

Nuo kaksi asiaa voivat olla yhtä aikaa totta.

Kaiken tämän jälkeen menin tietenkin takaisin kouluun

Tässä tarinassa on vielä yksi yksityiskohta, jolle olen itsekin joutunut vähän nauramaan.

Kaiken tämän pohdinnan jälkeen hain ylempään ammattikorkeakoulututkintoon.

Eli nähtävästi ratkaisin epäilykseni korkeakoulututkintoni hyödyllisyydestä hankkimalla toisen korkeakoulututkinnon.

Nerokasta.

Mutta ehkä minä menin tällä kertaa kouluun vähän eri tavalla.

En ajattele enää samalla tavalla, että tutkinto itsessään tekisi minusta jotakin.

Enkä oikeastaan halua olla enää vain moniosaaja.

Haluan tietää, mitä minä oikeasti osaan.

Siihen kysymykseen minun olisi ehkä pitänyt osata vastata jo ensimmäisen tutkinnon jälkeen.

En osannut.

Katsotaan, osaanko tämän jälkeen.